Tulosta

Kouluttajillamme on taustanaan monipuolinen purjehduskokemus erilaisissa olosuhteissa ja he ovat toimineet opettajina. Tämä mahdollistaa täysipainoisen omistautumisen opetukseen ja jokaiselle miellyttävään oppimiskokemukseen.     

 

Pääkouluttaja Jaakko Saatsi

Huolehdin, että kursseilla ja retkillämme toimitaan hyvän merimiestavan mukaan, kaikilla on turvallista ja myös hauskaa.

Kursseillamme vallitsee välitön ja luottamuksellinen ilmapiiri, mikä luo hyvät olosuhteet oppia yhdessä uusia taitoja.

Taustaltani olen kokenut aikuiskouluttaja.  Sovellamme koulutuksessa samankaltaista johdonmukaista opetusmenettelyä, johon olen oppinut ilmailussa. 
Rehellisen ja avoimen palautteen periaatteet soveltuvat hyvin myös veneilyyn.
Sanotaan, että ihminen on kuin laskuvarjo: TOIMII VAIN AVOIMENA! 
- Siis kerrotaan välittömästi, jos halutaan jotain harjoitusta lisää tai jokin menettely ei koeta toimivaksi.
- Erilaisten ja eri-ikäisten oppijoiden oppimiskokemusten jakaminen on suuri rikkaus mutta tekee myös nöyräksi.
- Myös opettaja oppii jokaisesta kurssistaan, eikä aina edes vähiten.

(Ammattiini liittyen järjestän edelleen myös inhimillisten tekijöiden turvallisuuskoulutusta ilmailulle, merenkululle ja muille turvallisuuskriittisille aloille.)

Myös muut kursseillamme opettavat kouluttajat ovat kaikki auktorisoituja purjehduksen opettajia ja omaavat hyvän purjehduskokemuksen myös vieraissa olosuhteissa.

Valmius turvalliseen toimintaan avomerellä ja vieraissa olosuhteissa saavutetaan ainoastaan monipuolisen, nousujohteisesti kehittyvän kokemuksen myötä. Kurssimme tarjoavat hyvän ja turvallisen perustan omatoimisesti kehitettävien purjehdustaitojen ja -kokemuksen saavuttamiselle.

Jaakko R

Perheemme harrastuksena ovat olleet pitkät matkapurjehdukset Itämeren alueella. Purjehdustemme suosikkikohteita ovat olleet ruusuinen Visby ja aina leppoisan ystävällinen Tanskan Bornholm.

Motto: "Oppiminen on yhteinen ilo" 

  

 

Kouluttaja ja kippari Kari Koivunen

Kari R

 

Purjehduskokemusta omalla veneellä Itämeren lisäksi:

Jaakon tapaan olen myös aikuiskoulutuksen ammattilainen (Turku AMK). Samalla olen aktiivinen matkapurjehduksen harrastaja. Parhaimpina kokemuksinani on perhemiehistöllä tekemämme purjehdus Azoreille ja Kanariansaarille.

  

 Kouluttaja ja kippari Rio Rajala

 Rio R

 

  

 Kouluttaja ja kippari Kari Valkonen

 Kari V R

  

Kouluttaja ja kippari Henri Norio

 Henri R